Sain pahan burnoutin vuonna 2008, joka johtui sekä henkilökohtaisesta elämäntilanteesta että työuupumuksesta. Väsymys oli niin voimakasta, että minulla meni vuosi ennen kuin ymmärsin, että olin väsynyt. Olin siihen asti ihmetellyt, miksi asiat, jotka aikaisemmin tuottivat iloa elämääni, eivät enää sitä tehneetkään. En pystynyt nauttimaan elämäni hyvistä asioista, enkä lisääntyneestä vapaa-ajasta. Tunsin olevani sosiaalinen pudokki – yhteiskunnan ulkopuolinen, joka seurasi sivusta, kun muut jatkoivat elämää. Tässä muutama konkreettinen oivallus, jotka auttoivat minua jaksamaan ja pääsemään takaisin mukaan elämänvirtaan.
Askeleet selviytymiseen
Tässä lista oivalluksista, jotka auttoivat minua lopulta eteenpäin pysähtyneiden ja tuskaisten vuosien jälkeen.
- Selkeä tavoite on tärkein asia, kun ymmärrät, että et voi hyvin. Mitä sinä haluat elämältäsi – jäädä kotiin murehtimaan vai palata takaisin työelämään. Koin, että en ollut vielä antanut parhaita näyttöjäni työelämässä ja 40+ -vuotiaana en ollut vielä valmis edes sairaseläkkeelle. Tavoitteeni on palata koulutusta vastaaviin tehtäviin ja sen olen myös tehnyt.
- Uupumuksen tunnistaminen ja sen hoitaminen. Reilu kymmenen vuotta sitten ei vielä puhuttu työuupumuksesta ollenkaan, enkä kokenut että olisin siihen saanut mitään apua yhteiskunnalta. Minulla ei ollut työnantajan palveluita käytössäni. Rakas joogaharrastus jäi vähäiseksi väsymyksen takia – kerrankin kun minulla oli aikaa. Kokeilin erilaisia vaihtoehtohoitoja, ulkoilin päivittäin ja pidin itsestäni huolta.
- Sosiaalinen tuki tukee paranemisprosessia. Suosittelen kaikkia etsimään sosiaalista tukea, jos et sitä saa lähipiiristä. Minusta sosiaalisen tuen saaminen on tärkein asia tavoitteen lisäksi. Olen myös sitä mieltä, että ihminen selviää sosiaalisella tuella elämässään, jos vain yksi elämänhallinnan alue on rempallaan, mutta jos sinulla on kaksi elämän osa-aluetta epätasapainossa, niin ei sosiaalinen tuki ei anna sinulle riittävästi voimavaroja kannatella itseäsi. Tämä on tietenkin henkilökohtainen asia; kuinka paljon olet tottunut ponnistelemaan saavuttaaksesi ylipäätänsä jotakin elämässä.
- Ammattitaidon ylläpitäminen – jatkuvat opinnot. Vuonna 2008 ei vielä puhuttu elinikäisestä oppimisesta, vaikka itse olen pitänyt sitä aina tärkeänä. Pidän siitä, että voin opetella uusia taitoja. Jos on pitkän ajan poissa työelämästä, niin on hyvä päivittää ammattitaitoa tai opetella uusi taito.
- Ammatillinen verkosto – järjestötyö ja tapahtumien järjestäminen. Verkostoitumisesta on puhuttu enemmän vasta viimeiset viisi vuotta. Kun jäin pois työelämästä, niin sosiaalinen media teki vasta tuloaan. Liityin aikaisessa vaiheessa LinkedIniin, jonka kehitystä olen päässyt seuraamaan jo 10 vuotta. Tärkeä asia parenemisprosessilleni oli järjestötoiminta ammatillisissa järjestöissä, jossa pääsin järjestämään ammatillisia tapahtumia ja kontaktoimaan työelämän ihmisiä. Järjestötoiminta auttoi minua kasvattamaan laajan verkoston, josta olen hyötynyt myöhemmin.
- Parenemisprosessia ei voi nopeuttaa. Anna aikaa paranemisprosessi – minulla kesti kuusi vuotta ennen kuin olin valmis edes tekemään töitä pari päivää viikossa ja samalla se söi eläkesäästöni. Sitä on vaikea ymmärtää näin jälkikäteen, olisiko minun pitänyt tehdä jotakin toisin. Uskon, että tarvitsin sen ajan – asia ei ollut käsissäni.
- Elämän ja ihmisten inventointi. Kun elämä karahtaa karille, huomaat nopeasti, ketkä ovat oikeita ystäviäsi. Olin elämäni vaikeimmassa kriisissä, eikä ”ystävilläni” ollut minulle aikaa eikä kiinnostustakaan tukea minua. Huomasin, että olin ajautunut kauaksi ihmisistä ja asioista, jotka toivat elämääni merkityksellisyyttä ja ennen kaikkea iloa. Jos ystävyyssuhde tökkii tai on yksipuolista, jätä se.
- Ole avoin uudelle. Koska minulla oli paljon aikaa ja vähän tekemistä, niin päätin, että joka kerta, kun joku pyytää minua jonnekin, sanon kyllä. Olen nyt monta kokemusta rikkaampi ja viisaampi. Uusi suunta elämälleni löytyi sattumalta, kun ystävä ehdotti opetustehtäviä, kun en vielä kuuden vuoden jälkeen tiennyt, mitä haluaisin tehdä isona.
- Paranemiseen auttoi työllistyminen. Yksi tärkeä asia oli vielä pitkän tauon jälkeen päästä aloittamaan työt osa-aikaisesti, ensin yksi päivä viikossa, josta työmäärä vähitellen kasvoi. Työ auttoi myös ammatillisen itsetunnon palautumiseen, sillä pitkä työttömyysjakso nakersi itsetunnon pohjamutiin. Onko minussa sittenkin jotakin vikaa? Miksi olen huonompi kuin muut?
Elämänilo on palautunut, olen täystyöllistetty ja opiskelen joogaopettajaksi. Ystäviä on tullut ja mennyt. Muutama hyvä ystäväkin on tarttunut matkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ja ennen kaikkea elämänlaatuni on parantunut elämän kaikilla osa-alueilla.