fbpx

Rakennatko asiantuntija- vai henkilöbrändin ja mitä hyötyä itsensä brändäämisestä on?

Mikä erottaa asiantuntijabrändin ja henkilöbrändin? Asiantuntijabrändi rakentaa brändinsä asiantuntijuuden ympärille ja henkilöbrändi rakentaa brändiään mielikuvien kautta niin, että hän pystyy vaikuttamaan, minkälaisia mielikuvia kohderyhmäsi liittää häneen. Henkilöbrändi kumpuaa ihmisen aitoudesta ja rehellisyydestä. Persoonalla erotut eikä ainutlaatuisuuttasi voida kopioida.

Asiantuntijabrändi

Asiantuntijalla on toisten antama mandaatti ja arvostus hänen työtä tekemistä kohtaan. Asiantuntijuuden luominen vaatii substanssiosaamista, tekoja, jotka tukevat osaamistasi ja sen viestimisestä yhteisöllesi. Keskity siis yhteen asiaan, jonka osaat paremmin kuin muut. Kun systemaattisesti uskot ja toistat sanomaasi, jaat ajatuksiasi, niin tulosta syntyy. Parhaimmillaan asiantuntija on kaikissa kanavissa toimiva ajatusjohtaja, jota muut siteeraavat. Asiantuntijabrändi sopii henkilölle, jonka luonteeseen ei kuulu verkostoituminen. Kovankaan luokan osaamisesta ei ole hyötyä, ellei asiantuntija kykene kuuntelemaan, tekemään yhteistyötä ja ymmärtämään muita.

9

Henkilöbrändi rakentuu yksilön ominaisuuksien, vahvuuksien, tarinan ja palvelulupauksen ympärille. Henkilöbrändi kumpuaa aitoudesta, itseluottamuksesta, verkostosta ja persoonasta. Henkilöbrändi erottaa sinut kilpailijoista. Profiloidu kohderyhmällesi, jotta sinusta tulee heille auktoriteetti, johon he uskovat ja luottavat. Vahva henkilöbrändi myy ja avaa ovia. Voit ottaa korkeamman hinnan palvelustasi, eikä sinun tarvitse selitellä asiakkaillesi, kuka olet.

Henkilöbrändin rakentaminen alkaa jo päiväkodissa ja jatkuu koko elämän kaikissa niissä yhteisöissä, joissa olet mukana. Käytännössä henkilöbrändin rakentaminen tapahtuu parhaiten sosiaalisessa mediassa ja verkostoitumistilanteissa. Kerro tarinasi ja tuo oma persoona rohkeasti esiin. Keskity asiaan, jonka osaat riittävän hyvin, toista sanomaasi, kerro kaikesta tekemisestäsi ja jaat ajatuksiasi yleisöllesi.

Ajan myötä sisällön rakentaminen ja oman viestin kertominen verkossa tuo tulosta. Henkilö muistetaan sanomastaan ja tyylistään puhua asioista. Henkilöbrändi on enemmän kuin asiantuntijabrändi. Tuo esiin osaamistasi ja persoonaasi. Innosta kohderyhmääsi niissä asioista, joista puhut. Brändäämisessä on tärkeää sisällön tuottaminen ja oman tarinan kertominen.

Henkilöbrändi perustuu luottamukseen

Liiketoimintaa perustuu henkilökohtaisiin suhteisiin ja henkilökohtaiseen vaikuttamiseen. Tuo rohkeasti oma persoona esiin, sillä se erottaa sinut muista kilpailijoista. Henkilöbrändin aitous ja rehellisyys jää mieleen, sillä se herättää mielikuvia ja tunteita. Aitous herättää luottamusta asiakkaissasi. Kun arvostat itseäsi, niin muutkin arvostavat sinua. Mieti tuotelupauksesi asiakkaalle, viesti ja tuota sisältöä. Sinnikkyys palkitaan. Mitä vahvempi henkilöbrändi sinulla on, sitä paremmin pystyt myymään asiantuntijuuttasi. Jos työskentelet yhteisössä, niin vahva henkilöbrändi myy myös työnantajaasi ja rakentaa positiivista yritysmielikuvaa.

Valikko